Etusivu

TTA-Säätiö sr perustuu Hollolassa 5.1.2015 kuolleen Teuvo Anttilan testamenttiin.

Säätiö on merkitty PRH:n ylläpitämään säätiörekisteriin 12.11.2018.

TTA-Säätiö sr:n toiminta keskittyy hankkimaan julkisuutta sellaisille tasokkaiksi arvioiduille säveltaiteen teoksille, jotka muutoin voisivat jäädä ansaitsemaansa julkisuutta vaille. Säätiö pyrkii näin toiminnallaan laajentamaan laadukkaan musiikkitaiteen esittämismahdollisuuksia.

Säätiön tarkoituksena on edistää Teuvo Timo Anttilan sävellysten, partituurien ja kirjoitusten julkaisemista.Säätiö toteuttaakin tarkoitustaan mm. myöntämällä apurahoja Teuvo Anttilan sekä myös muiden tekijöiden sävellystaiteen teosten, partituurien ja kirjoitusten julkaisemiseen, esittämiseen ja muulla tavalla levittämiseen.

 

Säätiön hallitukseen kuuluvat kaudella 2021-2022

asianajaja Juha Untamo, puheenjohtaja                                                            asianajaja, varatuomari Mirva Lehtinen                                                  asianajaja, varatuomari Sanna Koponen, säätiön asiamies.